Olli oli kova tyttö piänenä likkana jo tarinoima, ensi suullisest ja leiki muoros, mut myäski miälikuvitusmaailmas. Ollil ei muuto ollu miälikuvituskaveri mist, Olli o viäläki katkera. Kenel, en tiärä, mut kait tääl joku o, joka niitäki jakka yksinäisil ja pelokkail lapsil. Myähemmi kirjotuste muaros.

Mää luule et mun tarinat alko siit, ko äiti luki mul satuja paljo ja kävi mun kans ilmasil satutunneil kirjastos. Meil oli aika vaikia alku äiten kans, tai ei mul ko mää oli piän ja karvane, 47 sentti ja 2,7 kilo painava ja mun ajatus ol silloki vaa hankki ruakka suuhu. Äitee oli yksihualtaja, ja siin ei ollu niiko mitään klooriaa seitkytluvu alus. Huarinaha sellassi naissi piretti, epäonnistuneina yksilöinä. Alkuu ei auttanu seekä, et Pohojalaaste pappa ajo tyttäres huarana ulos ja vei hänelt elinkeino ja leivä siin sivus, meiä molempie suust, soittamal poliisi hakema äiten maksama pakettiauto, mikä oli pappa nimis, ko äitee ei olis nuarena naisena saanu luatto auto osto varte. Äitee ajo tyäkses sillo. Äite leipä kapeni, sillo ei sossuhualto oikke toiminu nykytaval. Jaa meirä faija vai, noo see ei oikke ymmärtäny, et sen olis pitäny perheestäs pittä hualt, eikä see sitä koska ymmärtäny, vaik myähemmi tuli kaks lasta lissääki. Mää  taisi olla paljo Irene ja Mattimään hoivis. Muutonki Pohojalaaste Mamma ja äiteen muut sisarukse auttova paljo. Mää oli kulinaristi muuto jo sillo, mul ei mikkä halva äirimairovastikke käyny, mää halusi sillo uutta ja kallist tutteli, mikä tul markkinoil. Äiteelt ko ehtys maito, ko see joutus nii kovaa tyät tekemä pitääkse mut mairo syrjäs kiin. Meil ei oike mittä ollu ko rakkaut ja kirjastokortti. Äitee itte oli turvautunu kestääkseen Pohojalaaste pappa järjestämä keskitysleiri, kirjoihi ja miälikuvitukse. Hää sanos täs vähä aika takaperi, et jos viisikko- ja Tiina-sarjaa ei olis ollu, hää olis kuallu pohojanmaalle. Mutta siältä pienestä vinttikamarista sai mielikuvitus muheva alkustarti.

Ensimmäine suur elämäkäänne Ollil oli ko koulu alko. Olli ei osannu nimeetäs kirjotta, mut see tuli muuttuma hyvi äkki. Ollilla kävi valtava tuuri, kun sai Opettajakseen vanhemman neiti-ihmisen, jolla oli suuri ymmärrys lasta kohtaan ja osasi ohjata lasta opintiällä. Myähemmällä iällä tyäelämässä Olli on palannut monesti Opettajan neuvoihin ja sisäistänyt tämän uskomattoman naisen oppeja. Olli sai kirjoittaa joka päivä vähintään neljä riviä tarinaa, joskus kyllä tuli neljä sivuakin vihkoon. Ollin äitee alkoi tekemään ympäripyöreitä työpäiviä ja Olli oli vanha ja viisas ja kykeneväinen hoitamaan kahta nuarempaa sisarusta perhepäivähoiron jälkeen, tai hoitajan lährettyä. Ollilta taisi jäärä lapsuus vähä niiko vasemmal kärel, ko tartti olla nii vastuuntuntone. Olli pelotti hirviäst olla kahre piäne lapse kans mettä keskel pimiäs, jaa tosi usei meni sähköt tuule takia, mut rohkia oli oltava ja välil ko kauhu kasvo liia suureks, Olli pakotti keskimmäise sisko hakema kynttilää, ko Olli ei kyenny liikahtama pimiäs ja vaa huahotti sisäisest ja luuli, et syrän pomppa rinnast ulos, nii kovi see jyskytti. Olli uppoutus, ko äitees aikanas kirjoihi ja teki mankkaril kuunnelmi ja kirjotti niit tarinoi ja koulunäytelmi opettajil luettavaks. Ollin rakkain miälikuvitusleikki oli, ko Olli oli kuallu ja kaikki itkivä ja suriva ja Olli katto taivaast pilven päält ja sano, et siin tee ny sure.

Sit alko yläaste, murrosikä, epävarmuus ja koulukiusaamine. Oksennetti aamusi ko lähretti koulu ja oltiin onnellisia kun päästiin poies iltapäiväl. Jostain kumman syystä Olli joutus tarkkiksel äirinkiälest. Jälkeen päin ajateltuna, see oli ainoa paikka mis kettään ei kiusannu ja siäl sai olla rauhas. Miäli sulkeutus ja tarinoi ei tullu paperil, muuta ko Ollin serkkulikal kirjeit maalt. Mää muista sellasenki ko mää kirjoti serkul ja pisteli itteäni parsinneulal, ko sattu nii et pääs meinas räjähtä, nii oli hyvä olla ja tekstiki oli ilost ja hyvä. Äitee ei tiätenkä tiäny mittä ja ei hänel mittä sanottukka, vaik olis kysynykki, kaik oli hyvi. Hyvi, kaunist ja ihana, ko ruakka vaa löytys mil täyttä aukot sialus. Sit tuli ysiluakka ja toine suur käänne Olli elämäs. Rinnakkaisluakkalaine poika hirtti ittensä koulukiusaamisen vuoksi. Olli päätti et ketään ei enää kävele hänen ylittensä, eikä alista hänt, muutos oli valtava. Kouluarvosanat alkova nousta ja päästötoristuksestakin tuli vähän eri näköne, mitä see oli kasiluaka lopul. Surullista oli, että Ollin koulussa opettajat eivät välittäneet yhtään mitä välitunneilla tapahtui, kunhan itte päästi kaffepöyrän taakse turvaan. Erilaisia sai hakata ko viarasta sikaa ja erilaiseks sopi ny ketä vaa. Huvittavaa tai oikiastaan karmiaa on se, et meiti Faija oli vastaan sitä, et mee mentti uurenmaan pual yläasteel, hää olis halunnu meiä "gagstereire" joukost varsinais-suome pual koulu. Hää oli itte käyny sen saman koulu ja mun kuus vuat nuarempi sisko jutteli samoist onkelmist sillo, tosi hää ei joutunu silmätikuks, vaa oli enemmä pualustamas heikompi. Hänel oli vahva ystäväpiiri, mitä mul ei ollu. Mää syrämmestäni toivo, et tahti o muuttunu siin koulus. Mut mää inho viäläki aja sen koulu ohi, ko mää mene Helssinkki.

Sit alko sossukoulu, tarinoi tuli paljo opettajil, iha asialliski, ko valmistusi hyvil arvosanoil jaa sain heti duuni, vaik lama-Suami oli toipumas ja tyät oli kive al, ainaki vakituise tyät. Mää kirjoti pal. Runoi ja muit hömpötyksi.

 Jossa vaihees tahti alko kiihtymä, iha huamaamat kahrentoist vuare sisäl. Mää e yhtä huamannu, ko kaik oli vaa nii piru hyvi. Tehti kaht tyät, rillutelti ja piretti hauska mitä ehritti. Jossa vaihees tarina loppusiva, mut miäli keksi viäl fantasiatarinoi, siit SUUREST OIKIAST, mikä löyty ja millai ja mitä sit tapahtu. Pari kerta sairasti masennust, mut "hoirin" nee lääkkeil ja sanosi psykologil, et kaik o nii hyvi, onne on ja menestyst. Jaa mikäs siin, taas porskutetti. Sit tuli kolmas ratkaseva käänne tähän mennes.

Kesälomalt palatti töihi silmä mustana ja häntäluu murteel. Kukaan, siis KUKAAN ei nähnyt ja mä tyäskentelen miälenterveysalal, joku kysy et miks sää ole töihi meikannu? -No kun on niin onnelline päivä.. Sit tuli see aamu, ko ei päästykkä töihi, ko oltti nii pahas krapulas. Tyäterveyshualtto saikkuu hakema, ko meil tartte olla joka päiväst lääkäritoristus. Nyy alko joku tual ylävintil kattelema mun perä, mää halua ajatella et see o Pohojalaase Mamma. Sattuski lääkäriks johtava tyäpaikkalääkäri, joka oli naine. Hää kattos muu pitkää ja sanoos, et kyl hää mul vapaat kirjotta, mut oliskos sul muut juteltava. Noo ei mul ollu, mut asia jäi itämä. Meni pari viikko ja seinä tuli vasta. Mää kattosi itteäni ko ulkopualine. Mää ole alkoholisoitumas hyvää vauhtii, mää oksentele aamusi, mää ei nuku, mää vaan syän jaa mun miälest kualema olis ihana, mää ole suhtees, jos toine pettä muu koko aja ja pahoinpitele muu psyykkisest ja fyysisest. Mää soiti sil lääkäril ja meni ja kerroin kaike. Mää jäi sairaslomal ja siit alko seuraava helvetti. Pomon miälest mää oli valehrellu ja pettäny hänet sairastumal ja hää alko savustama muu paikast, joka oli mul ain merkinny, yht ainoa turva ja pysyväisyyt eli tyätä mihi mää oli ain raahautunu ja tehny tyäni hyvin (muittenki miälestä). Tämän takia, rakas lukija, jos olet tänne saakka jaksanu, mää tunne outo sukulaisuussuhret Rosetta Kivee kohtaan.

Ylhäält kuitennii veretti narui. Mää oli kuukaure sairaslomal, et masennuslääkitys saatti hoitotasol ja mää kävi sen lääkäri määräyksest psykologil. Mun kokemukse oliva aika huanoi ja emmää tähänkäs uskonu. Mää hymyili, ko kerroin elämästäni sontatunkios ja ensmäise kerra mun elämäs terapeutti kattos paljast ihmist, ei merkki vaattei, hualiteltu käytöst, siistii ja raikast ulkonäkö ja sanos, et kuule sun onkelmat on sitä luakka, et mää en voi sua auttaa. Sit see kysy, et onks sul raha? Mää sanosi totuuremukasest, et ei ol. See siihe, et kelalt sää et voi tänä vuanna saara maksusitoumust, ko rahat miälenterveys terapioihi o käytetty (oli huhtikuu) silt vuorelt, mut hää luule tiätäväs ihmise, joka vois muu autta, mikäli mua ei kristillisyys haittaisi.

Mää pääsi kirkon perheneuvontakeskukse terapiaan. Se oli ilmasta, kaks kertaa viikos, mää kävi kolme ja pual vuatta. Mee puhutti paljo tarinoist. Mun tarinat oliva loppune paperil ja miälest. Terapeutti lupas et nee palava joskus. Ensi alkova unet. Ahristavat ja kauhiat unet. Välil tuli helpompi,"vesi"-uni, misä mää pääsi vapaast virran muka menemä. Sit alko tuntu, et ku käveli ulko, et maailma oli kaunis ja linnu laulu oli hianoint maailmas. Mää oli nii onneline, ko mul oli kaks tervettä jalka, mikä veivä muu eteenpäin. Tuli ilo, elämise riamu. Tapasin Äijön sattumalt karul, mul oli ollu piän suhre siihe nuarena, ko mää oli sekasi ja muuto nii oli seeki, siis sekasi meina.. See juttu alko kehitty pala palalt. Sit Pohojalaaset tärit alkova pitää lokejas ja mää pääsi kommentoima ja muistelema vanhoi ja yhtäkki see alko. Tarinaa tulvi, sitä tuli sielusyrämme kyllyyrest. Hauskoi, ilossi, surullissi, tylsi, kaikenlaissi tarinoi. Jaa nyy mää kirjota näit niiko terapiaks tai ehkä tää o vähä ko itkuhälyti, sitko jutu loppuva, voi olla taas käänne kohran paikka. Mut mää luule, et oma kaivoni pohjal mää ole jo käyny, et sinne mää en helpol palaa. Mene ja tiärä mitä eteen anneta.

Ja matka jatkuu..