Meillä kiärtää tää sanonta, että tapahtumat analysoiraan "näytöksissä". Kolmas näytös on yleensä sitten kotona, jossa kerrataan koko ehtoon tai päivän tapahtumat. Tää on tualta Ireneltä lähtösin, nää näytökset.

Meillähän oli matkan varrella monta näytöstä, kun oikein kaikki jutut käytiin ja naurettiin läpi ja se on sitä parasta. Minä olin kovin kipiä, mutta ylen onnellinen siitä, että pääsin moikkaamaan rakasta ystävää sunnuntaiaamulla. Siinä sialu taas pikkasen sai taivaan mannaa. Ja sualisto imodiumia, jonka avulla päästiin kolmen pysähryksen taktiikalla Saloon saakka. Laihian s-marketista kyllä piti ostaa talouspaperia, jos ryppyreikä pettää ja joutuu juoksemaan pusikkoon matkalla. En joutunut tutustumaan joka niemeen, notkohon, saarelmaan. Tosin ilman kovaa lääkitystä, se olisi ollut hyvinkin mahdollista.

Täällä turvallisessa Teijon torpassa ja Äijön kainalossa hunteerasin, että mun perusturvallisuuttani ja oikeurentajuani oli taas loukattu pahemman kerran. Mulla tuli semmonen pelkotila, että mun täytyy käyrä laittamassa meirän torpan ovi lukkoon, vaikkei se koskaan lukossa ole. Äijö kun sanoo, että jos viarahia tulee yällä, niin hän huutaa vaan, että kahvet on siinä vasemmalla, paa keitin porisemaan, niin hää vetää vaatteet niskaan.

Juteltiin matkalla tätien kanssa siitä, että miten ihminen voi mennä niin black outtiin, että lyä jotain mitään tajuamatta. Että eikö se lyämätön linja pitäisi olla niin sisään rakennettua, että suurimassakin raivossa sen hillittis. Moon kyllä eri miältä. Koska oon sellanen ihminen, että jos mut tarpeeksi ahtaalle pistää ja pistää mut siihen tilaan, että mun koko turvallisuuren tunteeni on vaarannettu, niin minä menen sokiaan raivon tilaan. Enkä mä pelkää siinä tilanteessa enää mitään enkä ketään. Ja tätä tunnetta ei kukaan pysty manipuloimaan millään pikku tölvääsyllä tai nälväsyllä, eikä toisellakaan. Mulla on kaksi kertaa elämässä käynyt niin ja jälkikäteen kun mulle kerrottiin miten oli käynyt, niin en muistanut asiasta mitään.

Pohjanmaalla pojat olivat varmasti nakkirosvoja ja päättivät kokeilla kepillä jäätä, onko pimeässä mökissä ovi auki. Tuskin siinä sen kummempaa oli, piänen varkauden perässä, nakkirosvot. Tai voihan olla, että kyseessä oli kännisten päähänpisto (tulla pimeään mökkiin, jossa selvästi joku majoittautui ja ulkovalo paloi) ja kiukuspäissä veivät lähimmän esineen, mikä käteen sattui eli Sesilen takin.

Mulle kuitenkin se, että yöllä pimeässä tunkeudutaan mökkiin, missä mä ja mulle kaksi rakasta ihmistä nukkui oli valtava rajarikkomus. Mun turvallisuurenraja oli ylitetty ja sitä rajaa mä en anna vapaaehtoisesti ylittää. Mä kävinkin sitten omaa yksityistä kolmatta näytöstä läpi täällä Teijolla. Mietin, että oli Jumalan johratus taas, että mulla oli kipiät jalat ja nukuin parvella, portaat olivat jyrkät alas eli kovin nopiaan en olis sieltä päässyt alas. Jos taas olisin nukkunut Äireen kammarissa, sillä adrenaliinilla mikä mussa jylläs, en olis juuri lupia kyselly, vaan siinä olis Äireen anatominen lainakeppi ollut jonkun onnettoman munaskuissa ja päänupissa. Mistä olisi seurannut se, että todennäköisesti olisin siinä pimeässä saanut pahasti turpaani ja vaikka kuinka pahoja olisi voinut tapahtua. Mä tiädän, että mä olen kuin rotta. Jos tarpeeksi seinää vastaan ahdistaa, niin minä hyökkään seuraamuksista välittämäti. Meni henki tai ei. Ilmatteeksi en anna.

Unissani kävin myöskin tilannetta läpi, koska selkeästi alatajuntani muisteli missä mökin veitset ja teräaseet oli ja mistä olisi saanut kättä pidempää. Mä olen saanut elämässäni saanut myös maistaa pienen siivun rikollista ja katuväkivallan ja myöskin parisuhdeväkivallan maailmaa. Mikään näistä ei ihmistä jalosta. Vaarallisin ei ole se paras nyrkkeilijä tai thaiboxaaja tai katutappelija. Vaarallisin on se ihminen, vaikka 50 kiloinen nainen, jolla ei ole enää mitään hävittävää ja jonka litraan on laitettu pisara ylimääräistä.