Onk teil koska tämmöst tunnet? Et o maalima paski ihmine ja suurin palvelus minkä vois toisil tehrä olis kualla hiljaa hissukses va poies. Ei tarttis enä kenenkä päätäs vaivata, tol Kariko Olkal, poies olis!

Siihe et o maalima paskin ihmine, liittyy tiätenki paljo ittesäälis piahtarointi, perperi repimist ja tuhka sirottelu päälles. Farisealaist mää sanosi.

Mää oles mont kertta ajallu tota Teijo tiät ja hunteranu, et jos ajasis nyt oikke pedali pohjas toho kalliokiälekkese, ni olisko sit hyvä? Ei olis toiste vaivonas, ei särkis selkä, ei tarttis murhettu rahast, ei kanta kenenkä taakka, sysi ja kannusta etepäin, sais kualla ja nukku ikiunt va. Eks oliski sit valtava hiano ajatus? Ai, ei vai. No jos sää näytä yhrenki aikuse ihmise, joka ei ol elämässäs joskus hunteranu kualevas, ni mää näytä sul Marko Bjuströmi tyttöystävä.

Mää luvi siit aikasemma suasittemastani kirjast, Lorna Byrne: Enkeleitä hiuksissani, et enkelit saattava sialu taivaase ja kaik o siäl valtava ihana. Kirja ei muute ol kauhia hyvi kirjotettu, mut ajatuksi herättelevä ja kirjotettu semmottos ko mun lapseusko ajattele taivaste valtakunnast. Sit siin oli semmottos, et lapse sialu saa päättä enne herelmöitymistäs, et kene se valkka äitikses ja see rakasta koko piänel sialullas äitii, vaik tiätääki ettei synny tähän maalima. Et kaik abortoitu ja keske menne lapse ova odottamas taivaste valtakunnas äitisialu. Ja jos laps elä va hetke, sen sialu jää lohruttama äitii, niin kauaks aika kunnes äiti o valmis päästämä irti lapsestas.

Mum miälest see ol aika kaunistas ajateltu, kunnes mää sen tänäpä sit tajusi. Nimittäs mää ole ensinnäki siks maalima paski ihmine, et mää ei osa osta oikianlaist aktiivihiilisuaratinliäsituuletint (uskoko va toi sanahirviö, o iha oikia sana!!!), mää ole jollaki tapa saanu aikaseks, et varsinas-suames sataa metri lunt, sähkömiäs ei tul aikanas paikal, urakka seiso ja miäs joutu nukkuma pöly ja paska keskel. Mää ei ehri tapama enä mun ystävi, mul ei vissi enä semmossi olekka. E ehri hoitama säällisest kummivelvollisuuksi. Ja lisäks mun kissa o ny vissi kualemas yksinäisyyre aiheuttami kasvaimi. See katota ny keskiviikko. Ni yht äkki mä tajusi et sen lisäks, et mää ole maalima paskin avovaimo, maalima paski ystävä, kummitäti, kissaomistaja ja sen lisäks mää ole ni paska ihmine, et ketä pikkune sialu ei halu valita muu äitikses. JUMALAUTA!! Mää luuli et tää syy oli nuarena sairastetus munasarjatulehdukses, mut muu ei halutakka äiriks!!

Voik muute paskempa ihmist olla?

Mää hurruutteli pedaali pohjas Teijol lauvanta ehtool ja kattosi, et joku oli kyntäny pitkä vao penkkase kurvis. Suaral mun eten hyppäs kaks kaunist mettäkaurist. Mää löi lossi pohja ja jarruti vissi koko kropallain ja hengelläin ja pyssäsi siihe metri päähä niist kaureist. Mun syrä oli siäl takapenkil ja pompahti siält takaste rinta tykyttämä aik kiivastas. Emmää muuto, mut jälkikäte hunterate ni olis see ny ollu, jos siihe tiäl olis auvennu portti taivaste valtakunta ja enkelei ja kaikki kaunei asioi olis ollu ja zembalot ja sydeemit olis soinu ja kaks peuravasa olis lähteny valotunneli ja mää olisi jääny siihe sätkimä. Ajatteli, et jos kuitenki yrittäsi viäl hoita näit maallisi assioi vähä paremmal tolal ja suhret tonne yläkerta, et jos see mun irvihamppa sinne kuiteski joskus sit ottasis.