Kaari Utrio tässä taannoin oli lietsonut itsensä lausumahan, että kaikki 70-kymppiset pitäisivät olla oikeutettuja eutanasiapillerin saamiseen. No tästähän nyt lähti kauhja kohu ja mää en kyl ymmärrä miks. Mut toisaltas, emmää sitä kirjotusta lukenukka, etten oikiast pysty ottama mitä kanta hänen sanomises, mut oma kanna voin kerto. Sitäkä en nyy olis pakotettu kertoma, mutku väänsin sanan peistä asiasta Ofelian kans jollaki taval, ni päätin nyt oikke pohti tätä ääne.

Mun historia kualeman kans o ehkä vähä erilaine ko mone muun. Mää ole ollu 16 vuatias ko olen ensmästä ruumist pyyhkiny, laittanu vaipa, sulkenu silmä, sitonu sideharsol leua kiinne, tukenu niska kaarimaljal ja laittanu käre risti (käre ei välttämät pysy vatta pääl, siks nee voi laitta iha kaunist sivul va) ja kukkase väli ja laskostellu exituslakana ristimuato ruumi pääl. Eikä munst tuntunu pahalt. Vanhaikoris oli vanhemp hoitaja joka mun kans tän viimese palvelukse vanhuksel teki ja kaik oli arvokast ja kaunist. Lauletti viäl virsi, enne ko hautausurakoittija vei ruumi pois ja muistelti vanhukse elämä vanhaikoris. Omaisi ei ollu eikä näkyny, vanhaikori hoitaja oli lähin ihmine, viranomane usei o. Oma isä hautamine teki enemmä häijy, mut ruumi oli sillo laittanu joku muu, toivottavast kunnioittavast, vaik ei sil mittä väli tiätenkä ittel rumihil ol.

Tei mun lopputyän aiheest "Hän on poissa- omaisen suruprosessi läheisen kuoltua" ja sain siitä nelose, asteikol 1-5.

Myähäsemmäs elämäs ole pitäny kines kualeva kärest ja laulanu virsi, vaikke laula osakka. Käyny kunnioittamas poismennei, surru nuari ihmisi ja vanhoi ihmisi ja nauranu silmä veres moni hauskoi jutui kualle elämäst. Tehny ihmise elämä eläväks omal taval muistamal hänt. Nii kaua ihmine elä ko joku hänt muista, sit hää painu unhola, monest ainoastas dna:n jatkaes elämä uusis sukupolvis.

Kualema pelätä, mut sitä myäski halajata. Nuaren itsemurha o haaskaust, mutta parantumattomast sairaan/vanhan ihmisen on mun miälest oikeus päättää kualemastas. Mää kirjotin Ofelia lokil, etten halua itte maata vanhainkori osastol makuuhaavoissani, paskat housuis, vihanneksena. Kyl mä toivon, et joku muu ni pal rakasta, et päästä mun poies. Samoi mää kirjoti, et ole valmis omal äirillein suama sama. Ja mä jos joku pelkä menettämist, äiri menettämist.

Mee olla tää äire kans puhuttu, ei tehohoitoi, ei nesteytyksi, haurata omis vaatteis, lauleta tiätyt laulut. Vastavuarosest mää ole tehny eliluavutustestamenti ja hautatestamenti, jos nuarena kuale. Jos vanhana, ni kai joku kummilapsist mun hauta. Raskas vastuu taitaa olla Mr. Dragoni viäl ni hennoil harteil.

Minä kannatan eutanasiaa silloin kun on aukottomattomasti todistettavissa painava syy siihen, eutanasia on kuolevan ihmisen viimeinen tahto, täysissä järjissä allekirjoitettu hoitotestamentti tai muu todistettavissa oleva dokumentti. On hoitavan lääkärin lausunto ja mahdollisesti psykiatrin lausunto. Tapahtuma dokumentoidaan, ettei väärinkäytöstä tapahdu. Mikäli ihminen on kykenevä itse ottamaan kuolettavan aineen tai selkeästi ilmaissut, että hän on toivonut, että joku esim. pitää lasia ja pilliä hänen suussaan.

Mikäli mitään hoitotestamenttia ei ole, eikä dokumenttia asiasta, hoidetaan ihmisen tarpeita perushoidon keinoin. Turhat antibioottikuurit, nesteytykset, tehohoidot hiiteen. Ihmisellä on oikeus arvokkaaseen kuolemaan. Ja mitä tulee hoitoon kotona tai laitoksessa, kysyn kenen vastuulle vanhenevan hyvin sairaan ihmisen hoito kotona tulisi asettaa?? Puolison, lasten, kodinhoitajan?? Kysyn aivan vakavalla naamalla, KUKA siihen pystyy? Moni pystyy, vanheten, itsensä väsyttäen, välillä väkivaltaisenkin puolison kanssa. Suomen laki turvaa omaishoitajalle kolmen vuorokauden vapaan kuukaudessa, käsi pystyyn, se kunta/kaupunki, joka pystyy tämän minimin järjestämään ihmiselle, joka on 24/7 hoitaja.

Lisäksi muistutan Suomen historiassa ihan vain muutamista väärinkäytöksistä, joita on tehty ihmiskunnan parhaaksi. Pakkosteriloinnit kuuroilla ja sokeilla. Steriloinnit ja hullujen huoneeseen sulkeminen huonoiksi naisiksi katsotuilla. Muutama vuosikymmenen taaksepäin, niin saadakseen abortin nainen tarvitsi miehensä ja kahden hoitavan lääkärin luvan aborttiin. Se, että jos kunta lahjoittaa minulle pienen rusetilla varustetun rasian, jossa on eutanasia pilleri 70-vuotiaana, ei minua juuri hätkäytä. Minä nimittäin aion elää jo ennen 70-vuotispäivääni ja epäilenpä vahvasti, että kunta tekee vielä säästöä minun kohdallani, koska kummankin puolen sukuni ovat lyhytikäisiä.