Se joka vaivojansa valittaa, on vaivojensa vanki - oli erään erittäi sairaan hoirokin lempilause. Ei hän kyl vaivojansa valittanukka, mut oike ko rupes ahristama ni meni ja joi pullollise Fairy. Mut vai ja ainoastas vihreet Fairy, kosk see oli ainua ja oikia Fairy. Miälenkiintost oli sit ko vaahto tuli mustan suupiälist ko piti väkiste juatta pullolline lääkehiilt perä.

No jos jota oikia, ni lausahrus o ainaki tosi. Mul o kaike maalima kremppa ny ja ajatteli niist ny oike teil kunnol valitta.

Ensinnäki maalima raivostuttavi assia o Äijö nukkumine. Miäs kuarsa ja välil venutta ja kääntä kylke ja piarase ja taas nukku. Mää e nuku. Ja mää e oikiastas ole eres kovi väsyny, mut kroppa ei unohra. See ei anna anteeks nukkumatont yätä, va aamul oksenneta ja jos pikkase rasiteta, ni taas oksenneta. Pikkase se jousta jos saa nukuttu pari tunti päiväl. See taas o iha siit kines, antaaks herra tai rouva Joakim äitees nukkuu. Yleensä ei anna.

Herra tai rouva Joakim ei myäskään tykkää jos äitee syä. Tai jua. Tarkasti ajottae pari litraa saa aamupäiväl menemä ales nestet, mut siinäki Hra/Rva o hyvi tarkka et mitä juatava. Mialuite Pepsi Maxi, jos yrittä esim. Lidli halppiskama, ni ylös tuppa tulema. Hartwali päärynälimsa kelpa ja, ja sit toi punane muumi limpsa. Vettä hää ei halua, vaik äiti haluis. Vere hää pistä närästämä ni kauhiast, et äitee meina kualla. Laktoosittoma mairo hää hyväksy. Ja vichy, mut siinäki tartte olla rutost hiilihappo.

Eile oli mun via dolorosa, kun mun piti oike kävellä yhteensä vissi kaks kilometri. Vaappusi normi aamuoksentamiste jälke Äireelt kampaajal eli matka kertys varma 800 metri, siält tyäpaika kaut Pynteri lua ja Pynteri ko asu pual välis sitä ainua pikku töyssy, mikä Salo kaupunkis löyty ni, mun täytys siis kiivetä viäl Himalajal. Oli iha kalpia ja täriseväine ko pääsi Pynteri lua ja Pynteri totes, et jaaha sit lähretä mäke, joka Saloos tarkotta sairalamäke. Mää e saanu iha heti mittä sanottu, mut lopultas sai sanottu, et supistukse ova viäl ylhääl, et ei vissi tartte muuta ko levätä.

Levo jälke Pynteri pakkas Sir Eino vaunuihi ja mää lähri etukäte lyllertämä Eino kans kaupunki päite takas. Pynteri tais siivota ja käyrä suihkus ja rauhas kävellä mun kiinni, ko oli noi 500 metri päässy. Hissuksi menti kauppakeskukse päite ja sain ko saiki käyty Lindexis ostamas muutama suka ja housu Joakimil. Nyy meiti tarttis päästä kunnial synnytyslaitokselt ulos, ainaki noitte vaatteite suhte. Tosi jos herra Joakim onki rouva Joakim, ni sit meirä täyty äkki lähettä joku osta jota vaaliapunast tai semmost, ettei likal tul heti alkumetreil trauma vääräfärisist vaatteist.

Illal mää oli ni kippiä seljästäin ja Joakim heitti semmost breakdancee, et itku meinas tulla. Käsittääksein äiteen lantioluil ja kohru suul ei sais mittä kokovartalo pyärityksi tehrä pään varas. Mut viäl olla yhten kappalan.

Neuvolas terveyssisar vaahtos ko mää e ol syäny rauta. Ko oli hemoglobiini ni kauhiast laskenu. No jestas, jäi sitä ny jäljel viäl 123 yksikkö sinne vere millilitroihi, ni mää mittä ruppe syämä. On se tiätenki kova tiputus 149 hg, mut mun maalaisjärjel iha riittämi viäl. Tosi Joakim tilas maksapata ruuaks ja maksamakkara leivä pääl ja illaks pähkinöi. Seeki muu harmitti, ko see maksapata ehti olema liärel pikkase liia kaua ja tuli pikkase sitkiäks, mut ei auta. Tiäsittekstee muuto et maksa kappalas oli kovempi kilohinta ko jauhelihas, see oli mun miälest ällistyttävä.

No hyvä. Heti helpotti ko oike valitti. Mää taira mennä ny pitkäksein ja toivo, et jos pikkase sais nukuttuki, olis illal ehkä sit pikkase pare olo. Ja saisi tehty viäl kerra mun kävelylenki joka o ny postlaatikol ja takas. Eli sata metri yhteensä. Ja sit mää istu ulkon viäl haukkamas happe. Seeki tuntu kovi surkialt. Surkia o kropa olo, mut eiköhä tää ennakoi va sitä lähtö sinne mäkke koht. Äijö o ainaki iha lähtökuapis.