Mää sit tykkä syksyst. Saa laitta kynttilöi palama ja kuunnella saret ja ensmäset viiliät syksyaamu ova valla mahtavi. Tääl maal, alka toi luantoki olema torella kaunis.

Kasvimaast tuli pikkase sato ja see o ollu kovas käytös. Ajatteli ens kevän taas laitta pikku ryytimaan, nyt tiätä, et täyty lisät multa ja ja varma lannotet, ko toi o ni ravinneköyhä hiakkamaa. Helena o mul siiheki jo neuvo antanu.

Iha kaikke mitä talo suhte piti tehrä, ei saatu tehty tänä vuan, mut toivottavast armo se o ens kevänki. Laita tähä muutama kuva kato päält, ko o ni hiano kuvakulma. Äijö näit otteli heinäku lopus, nyy luanto o selkest syksysemp.

Kaikist neljäst ilma suunnast. Ryytimaaki näky siält hianostas. Tosa viäl tommone kuva, tost katoteost.

Ei ollu pojil helppo katol +30 aste lämmös ja aurinkoporotukses. Kyl see lämpö nousi mustal katol varmastas yli + 60 aste. Vettä ja limsa ainaki näytti menevä. Äijö pitiki poikii välil komenta tupakkitauol, ko siin porotukses mene äly nii sanotust ämpäri. Ettei ymmärretä tulla lepämä. Kaike kaikkias nää remottiponnistukse veivä mustaki ni pal mehu, et nyy ei tehrä mittä remontti enne kevät.

Syksy o muutenki ihana aika, luanno ruaka-aitta o parhaimmillas ja ai jee ko mää ole nauttinu tost ruua teost. Saronkorjuu o yht juhla!!! Kaura-omenapaistost, omenapiirakka, mustikkapiirakka ja-rättänä pualukkariisi. Porkkana-bataattisoppa, punajuurest kiusaust aurajuusto kera, saatikka lindströmi pihvei. Kesäkurpitsa-jauhelihapaistost, kaalilaatikko, kaalipata... Hmmm, sitte siänet, kanttarellisoosi, suppilovahverosoppa, kermas kiärriteltyi porssa sisäfile noisetei kanttarelli ja sipula kans, jauhost peruna. Mää jotenki sekoa iha tyysti tämmöttäs syksyl!!! Onneks mää sa kokata töisä parilkymmenel henkel ja kotonki Äijö syä mukisemat.  Viäl ko sais Helena tekemä laukkamakkara!!! See o sit hyvä!!! Itte e ol semmost opetellu tekemä, mut e vannois, ette viäl joskus kokeilis. Nimittäs mää ole vannonu, ette koska siänimettäkä lähre ja tänä vuan mää ole ollu ensmäist kertta jopa yksinäs siäl. Voi sitä löytämise riamu, ko itte, iha itte, löytä ensmäse kerra suppilovahveroapaja. Mää e muit tunnekka ko kanttarelli ja suppikse. Kanttarellikki mun piti varmista Mittamiähelt, et ova oikioit. Omituisi samanäkösi siäni ko o niimppal .

Mää sai tänä viikolopu Äijöki mun kans mettä ja ko vähä aika olti kävelty, hää kysys, et joks mennä kotti jo? Mää sanosi, et jos pikkase pitemmäl ny kuitenki mentäsis ko tähä 300 metri päähä kototalost. Pari sara metri pääst hää marisi, et ei tääl ol yhtä kannonokka, misä hää vois tupakki vettä, vaiks mää oli luvanu . Noo, tärkeint oli, et olti yhres ja mee lopultas kävelti esteetönt luantopolku (Pyärätualilaisil tarkotettu) pisi Karikasholma laavualuel ja juatti pikku näkäräise siäl vere kohistes piänes puros ja illa laskeutues järve pääl. Takastulomatkal kyl hirvikärpäse hyäkkäsivä, mut emmää niistäkä ni enä välitä. Äijö kyl ilmotti, et vaik hää kui rakastas, ni toiste mää e saa hänt näi kauhia paikka, ko tommosi satiaissi ja känniki o.

Noo huamen Helena tule köppies kans muka ja neuvo mul paremmi noit siäni. Oteta reppujakkara föli, et hää sa istu välil, jos otta kintun pääl. Kauhia mukava, et Helena o viittyny siirtä mulleki tätä kaike sorti tiato luannost ja muust. En kyl olis koska arvannu, et muu kiinnostasis.