Kariko suvu patriarka nimi oli Lasse ja häne lempilaulus oli Pasi Kaunisto http://www.youtube.com/watch?v=qFJ9Zecqz5M Lakeure kutsu. Mun oli pakko laitta toi linkki tommottas, ko mun linkkiruudukko ei ol pelittäny maalima aika ja jos mä käytä sitä ni se tuho koko kirjotukse bittitaivase.

Lasse ei koska unohtanu pohojalaasuutta, see oli veres ni vahvast. Häne toiveissais oli joskus palata menestyne maalima miähe takas kotia, misä häne petetti ja häne elinkeinos viäti mitättömä pankkilaina taki. Köyhälistö poika oli menestyny ja tallannu liia monil isoil varpail, tais olla viäl kova trossaama ja pitämä parempias vertaisenas. Semmone ei piänes kyläs käyny ja nii se va oli, et ko uus tiilitalo oli komiast rakennettu ja melke maksettu, ni laina veretti takasi ja vaaritti maksu heti. Summa oli piäni, mut nuarel perheellisel miähel, joka oli just ostanu uure maasiirtokone ei ollu semmose vara. Kyl simmonenki juttu oli, et homma oli junailtu pankijohtaja hyväl tutul, halva, hyvä talo saamiseks.

No oli mite oli, perhe-isä jol ei muut ollu ko tuulepyyhkimä perse, vaimo ja 7 lasta, joista pienin oli sylilapsi. Lassen ensimmäinen ajatus oli lähteä Australiaan töitä tekemään, mutta stoppasi sitten kuitenkin tähän Salon nurkille. Se, että perhe olisi päätynyt Australiaan ei olis ollu kyllä kovinkaan suuri yllätys, lähtihä Lassen isoisoisä kultaa vualemaan Ameriikan ihmemaahan. Kultaa ei tainu löytyä ja viimene tiato täst esi-isäst o, et hää oli juavuksissa ko sika. Sukulaisia siällä kyllä voi olla, mutta mahtaiskos eres karonneen jäljillä ohjelma semmosia löytää niinki hatarilla tiaroilla, et 1800-luvul o suamalaine miäs nähty kännissä ko sika satamas. Tota en tiärä, olisko ollu satamas, mut lapse muistikuva mukan see oli semmone. Muistikuva voi olla vaik mist seikkailukirjast otettu.

Niiko isoisoisäs Lassest tuli kova viinamäe miäs ja miäs oli kovi innovatiivine ja kova keksimä bisnist vaik vesitilkast. Lasse jutteli 80-luvu alus, et lährevettä tarttis alka pullottama ja myymä kaupois. Hullunaha sitä piretti. Mut jos älli olis pitäny, tiärä vaik maalimal myytäsis nykypäivän Kariko`s Water Eviani rinnal. Lasse teki raha vaik puuntikust, mut niiko raha tuli, sitä myäs meni, sen aikasia rahoja miljoonia. Eikä mitä jääny, ko helvetillise vela jälkipolvel.

Lasse ei ollu myäskä hyvä pualiso, eikä hyvä isä. Nykyä hänt kutsuttas varma narsistiseks persoonallisuushäiriöiseks. Mää oli ensmäne lastelapsist ja mul pappa oli hyvä pappa. Vaik Lasse oli vaikia ihmine kotiolois, ulkopualise silmis hää sai välil jopa legendaarisi mittasuhtei. Oliha hää hyvä seuramiäs ja hurmaava persoona kaiki tavoi. Hänes oli kumma myäski ihmeelline selviytymise taito. Kännis ko apina autoratis poliisiratsias, mone monituise ulkoma matka täysi kiälitaidottoman ja tappeli se kerran pirun kanssa ittensä melkein hengiltä ja siitä seuras, että miäs kääntyi uskoon ja raitistui lopultansa ja mont monituist muut tarina. Se ukko tipahti ain jos ny ei jaloilles, ni ainaki kontalles.

Mut see mikä o sanottu, pohjalaasuus o kumma juttu. Se o ihmises perimäs ja veres. Siit ei pääse minnekkä. Mää joka en ole syntysi etelä-pohjanmaalt, ole syntymässäni saanu aimo annokse pohojalaasta verta. Kun menen pohjanmaalle ja lakeus alkaa, niin henki alkaa kulkemaan nopiampaa ja syrän alkaa lentää. Kiäli kääntyy pohojanmaan murtehelle ja puhe alkaa olla niin laviaa. Mun ensimmäine äirinkieleni oli pohojanmaa ja vaikken sitä hyvi muistakkaa, enkä taida, ni sanoja alkaa vaan ihmeesti kumpuamaan. Komiaki mää ole luanteeltani, vaikken mää sano et siihe ni oikiast olis rahkei. Ja vahva ja sitkiä. Mut en mää mere äärest minnekä muuttasis. Jos mul toine jalka o vahvast lakeuksil, ni toine o varsinais-Suames ja kummastaki mää ole ylpiä.

Huame mää taas lähre perinteisel 1700-luvu matkal Iso-Kyrö ja tapa varmast mont blokiystävä. Niiko Mansiki ja Vaiskain ja Eija ja Iso Oon ja Aka ja mont muut joit mää e eres muista nimelt, mut kasvoilt kuitenki. Ja sit mää nä mun henkiystävä Vilukissi, jota e ol elämässäi nähny ko yhre käre sormie verra, mut jonk mää ole olevinain ain tuntenu. Ja ehkä mää nä Mumma rakkaure ja silmäterä Pyry, joka oli aika vilkas tapaus yksvuatian viime vuan. Herra tiätä mitä vuares o tapahtunu :D

Mää lopeta tän tarina täl kerta yhte pelastustarina. Äijö pelasti hukkumast tänäpä lepako. See raukka oli yäl suunnistanu meirä sarevesitynnäri, misä ei ollu verkko pääl. Oli jääny räpiköimä poistoletku pääl, mut siihe oli voima ehtyne. On se aika ruma otus, mut aikast sympaattine silti.