KOVILLE OTTI masennuksessa kieriskely, tai itse asiassa en kieriskele, vaan jähmetyn totaalisesti, lopetan hengittämisen ja alan elämään valtavassa ahdistuksessa. onneksi olen aina omannut hyvän hoitovastineen ahdistuslääkkeille ja serotoniinin salpaajalla taas selvittiin. Ongelma noissa uuden sukupolven lääkkeissä on, että ne helposti nostavat itsemurha-ajatuksia ja kuolemantoivetta pintaan, varsinkin jos aloittaa ne niin täydellä teholla kuin minä aloitin. Mä otin maksimimäärän heti, vaikka yleensä ne pitäisi aloittaa asteittain. Mutta mä oon vanha konna ja tiedän mitä se lääke mulle aiheuttaa. Mutta sanonpa, että ilman Äijöä ja Äitiä en olisi selvinnyt. Oli se niin helvettiä. Nyt eletään taas ja asiat ovat löytäneet mittasuhteensa.

POIKA kasvaa ja porskuttaa ja nyt alan löytää iloa hänen edistymisestään, kasvustaan ja kehittymisestä. Aiemmin se oli valtavaa negatiivista pakkopullaa, vaikka minun jos kenkä pitäisi olla onnensa kukkuroilla. Ja olenhan minä. Negatiiviset tunteet johtuvat vain äärimmäisyyksiin venytetystä kropan selviytymisestä raskausajasta ja synnytyksestä, eikä hormonien melskettä voi sulkea pois. Mutta nämä tunteet nostivat myös niin valtavan syyllisyyden tunteen, että meinasin murtua niiden alle. Mutta niistä myöhemmin, ehkä.

KOVILLE OTTI, kun sain vinkin naapurilta, että metsässä menee esteetön lenkki ja lähdin sitä etsimään. Löysinkin sen ja olin tarkastanut, että reitin pääsee vaunuilla. Päätin kävellä 15 min. ja kääntyä takaisin, jos näyttää, että olen eksyksissä. 15 minuutin jälkeen tie kapeni ja alkoi tulla vastaan peuransyöttöpaikkoja, lumivalleja ja toisaalta mutaisia polunrippeitä. Päättelin olevani kuitenkin lähellä Metsähallituksen leiripaikkaa, joka on kotimme lähellä, niin sisulla vedin Emmaljungat lumen ja mudan läpi. Poika pomppi ja heilui vaunuissa ja nukkui harvinaisen sikeästi :D Minulla puutarhaletku, jota selkärangaksi kutsutaan" veisasi hoosiannaa. Mutta perkula, sieltä vaan tultiin. Vaikein kohta oli saada vaunut Tapaninmyrskyssä kaatuneen kuusen yli, mutta siitäkin tultiin. Ollaan me aika sissejä!!! Mutta seuraavan kerran kyseinen lenkki mennään kesäkuussa ja siloinkin varauksella.

Täällä siis porskutetaan, ei vielä täydellä teholla, mutta eteenpäin kuitenkin.