Mee oltti Äijö kans eilä ehtopäivä kaut aamuyähä saak harjottelemas noit tulevi Suvu Perinteisi Jouluolusi tual mun Iso-Eno lua. Oli ni väsyny ja haluto, ette olis jaksanu lähte, mut onneks sai itteni hinatuks liikenteese. Oli nimittäs todella mukava. Iso-Eno oli hankkinu tämmöse karaokevehke ja sitä nyy oli tarkotus kokeilla. Menovettä oli myäski varattu, kosk ei nää mikkä kuivaharjotukse ollu. Lopultas sain yhre biisi menemä suht silloi, et sen voi ehkä esittää Jouluolusis. See o kuulkka vaikia olla laulutairotoine musikaalises suvus, mut kuitenki oli tyytyväine lopultas oma suaritukse. Tosi see voi olla myäski kines siit menovere tankkauksest, kosk sitäki täyty hiuka harjotella, ettei ensmäsist tuapeist jo tipu....

No olo oli ankia aamul ja häpiä ja pelko, et kui kovi oli TAAS mokannu. Kaivautusi täki al tiukemmi ko Äijö yritti saara muu pyäreilemä torikahvel ja selvittämä päänuppintain. Mutko olin MAAILMAN HUONOIN IHMINEN, päätin jäärä orottamaan kuolemaa sinne filtin al.

Äijö oli sit ärsyttävän hyväntuuline tullessas. Sillä kuulemma tauti lähte mil se o tullukki ja kulmakuppilas oli ollu kuulemma oikke hyvä oluttuapilline ja fernetti. Fernetti sana kuullessain, mun aivo teki rekisteröinnin, että jägermaisteria oli juotu edellisenä iltana ja eikun pönttöä halamaan.

Eteeses sanosi silmä vet vuatae ja naama vihriänä, et mitä hemmettii noi o tosa? -No rakas siin o viis litra pualukka ja kymmene kanttarelli, et lait kuule ryäpäte ja pakkase. Mää aloti vollamise, emmää jaks, enk pysty ny, mää halua va kualla ja mää pelkä ettei se kualemaka muu tän hajusen huali... Äijö virnisteli typerän näkösen ja haki pikkuetesest komia kukkakaupa puketi ja sanos, et siin o, ko oot ni onneto. Ja pussas poskel. Ja lähti viämä niit marjo ja siäni meiti mutsi iso jääkaappi, sanos, et laiteta huame yhres.

Mää riamastusi jopa iha pikkase hymyilemä ja laito kuka mun sairas/kuolivuateni viäräl, noi niiko ruumi haju häivyttämä.

Nyy illal sanosi Äijöl, et laita jutu loki näist kauneist ruusuist ja Äijö naama venähti ja sanos, et kyl pistä, hänel mene maine. Et hää ny muijal kukei osta. Katu-uskottavuus siinä karise ja harakakki naurava. Piäni muatose taivuttelu jälkke, tää kirjotus sai ilmesty. Mut Äijö halua painotta seuravi seikkoi:

Alkoholilla oli osuutta asiaan, enkä täten ostopäätöksen tehdessäni ollut aivan täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Lisäksi painotan, että tämä on toiseksi viimeinen kukkalaite minkä avovaimolleni ostan. Koska tässä kimpussa on kaksikymmentä ruusua ja Erkki Junkkarisen sanoin: "Joka vuodesta ruusun saat" avovaimoni Olga voi odottaa seuraavia kukkia 17 vuoden päästä tai mikäli huonommin käy, hautajaiskukkavihkoa.