Tänäpä o semmone.

Tämmösen päivän mää erityisest muista kehitysvammasi ja oma rakast rakkauspoikaa Sir Einoa.

Vammasuut o hirmu mone asteist ja eri muatost, mut ainua minkä tiärä haittava elämist o ASENNEVAMMA. Se o vammoist kaikke pahi, katkeri ja toivottomi.

Mää toivo maalima suvaitsevaisuut erilaisuut kohta, jokasel vammasel ihmisel ja varsinki kehitysvammasil iloa, läheisyyttä ja hyvää hoitosuhdetta, silleen, että on lämmintä, puhdasta, riittävästi ruokaa ja ihmisarvoista kohtelua, ei hakkaamista, näännyttämistä, välinpitämättömyyttä, hylkäämistä, seksuaalista hyväksikäyttöä. Erityisesti mää toivo rakkautta sitä, että joku välittää ja koskettaa. Kunnioitusta. Ihmisarvoa.

Täs kovas maalimas mää toivo, et vammaset ihmiset nährä muunaki ko bruttokansatulo nollarakentajina, mää toivosi, et heiät nähtäisi suvaitsevaisuure, rakkaure ja ilo lähettiläinä. Meina meirä terveire ihmisarvo mitata just sil tasol mil mee heikoimpi kohrella.

Vammane ihmine voi olla arvostettu ihmine, hyvä naapuri, mukava tyäkaveri, ystävä. Ei kehitysvammasi tartte sulke laitoksi ja laitoksi siirtä keskel ei mitä. Keskel kylä va ja toril ja turuil kahvel, ostoksil, näkyvi. Mää e ymmärrä tätä keskustelu, et vammaste ihmiste asuntolat laske asuinalueire arvo ja hee o ei-toivotui naapurei. Mist rauhallisempi ja hiljasempi naapurei sais? Mialummi mää ottasi seinänaapuriks kehitysvammasi, ko bilettävä nuarisolauma, antteeks ny nuarisolaumat.

Muu hualestutta myäski hoitohenkilökunna jaksamine ja resurssie riisumine. Kyllä se väsymys ja vaikia tyäolosuhte ensmäisenä heijastu asiakkaisi eli niihi kehitysvammasi. Ei ol aika syättä, juatta, pestä, saatikka pitä kärest, silittä ja halata. Pahimmilas hoito o lääkkeire anto, vaipa vaihtamist, pesulapul pyyhkäsemist ja sänky jättämist. Eikä tää asia o pelkästäs kehitysvammahuallos, kyl see o pinnal kaikkie heikkoje ja hiljaste hoiros, kute vanhuste huallos. Vanhuste huallos sanota va, et ko eutanasia ei ol sallittu, ni ihmine o kiältäytyny syämäst ja juamast ja teke ittemurha, ko ei ol aika rauhas syättä ja juatta. Kehitysvammahuallos sentäs sit letkuteta jos o nuarest perustervest ihmisest kysymys. Kuitenki Suames ja pohjoismais o asia viäl hyvi verrattun maalimal.

Mul ittel o kuva Sir Einost aina näkyvil. Tua kuva muistutta muu joka päivä siit ilost ja onnest, mitä tua piäni ihmine o tuanu tulles meirä perhese. Siihe onne ensinnäki, et jokane päivä o ilo elämäst, elämä haavoittuvaisuurest ja siit mite piänist asioist löyty ni pal ilo ja rakkaut. Voimast, uhrautuvuurest, mikä ei kuiteska ole uhrautuvaisuut, va vapaehtost ja pyyteetönt rakkaut hoita se "taakka" mikä meil o annettu. Mut kuitenki kaikkei enite vastavuarosuurest "terve" ja vammase ihmise välil, mite se o tärkiä kummallekki.