Meil kävi tuuri ko Helena miähines kutsu meiti saaree viättämä viikoloppuu. Ensteks meinas olla ni, et mee neljä vanha varist oltasis oltu keskenämme siäl, mut sit Helena Mittamiäski päätti lähte mukka. Mää tule hyvi juttu Mittamiähe kans ja vähä orottelinki, et katottas kumpi ehtis ensi mere, mää vai Mittamiäs. Mittamiäs sinne ny ensteks pulahti.

Viikolopu tarkotus oli käyrä siänes ja kalas ja syärä hyvi. Miähe koittivakki saalist, mut kovi huano oli syänti perjanta. Onneks sunnuta saati pikkase tulost, komia kuha ja pari iso abbora. Mää paisto ne sunnunta voisa Äijöl ja kuulema hyvei oliva. Mee käyti mettäski Helena Miähe ja Mittamiähe kans. Menti semmosel piänel saarel, misä enne oli ollu paljo siäni, mut nyy oli heikko sato. Miähe antova omas mul, ni kyl mää aikast komia keko sai kuitenki kasa.

Lauvanta miähe lähtivä tankkama Taalitehtal ja mää meni päiväunil. Helena, se o semmone sissi, et yksinäs see oli lähteny kahre köpi (kävelysauva) kans mettä ja menny kallioviärt pitki ja löytäny paljo kanttarellei. Ko mää silmäni avasi ni päämökis oli huumaava pihvie ja siänisoosi tuaksu.  ja kyl see va ni hyvä oli feta-pasta-sallati kans. Helena sai kyl miähiltäs torui ko tommotti jalkainvalirina karkas mettä , mää ole kyl sitä miält, et noit meiti suvu kuningattari mikä pirä rotis, ko ne sen pää otta.

Nii menti illemmal lauvanta uima ja mää meni Helena kans viimetteks sauna. Alko olla jo pimiä ja e uskaltanu mennä laituri pääst enä ja hunterasi et olis turvallisempa mennä hissukses kaisliko viärest matalalt. Pääsi hianost perspitkäl laskeutuma vette (selkä ronkla taas) ja tyytyväisen veri pari pitkää veto, ko kova pohjavirta otti must kines. Muutamas sekunnis virta vei muu kaisliko ohi. Yriti uira vasta ja hätääntysi, ko voima eivä riittäne. Hunterasi, et virta viä mun pimeel merel, enkä ajatellu, et piän luato siäl olis ollu vastas. Hätäännys o paha, PAHA ! Paljo vähemmä ihmisi hukkuis, jos nee pystysis pitämä pääs kylmänä. Ajatuksis kävi jo huuta apu, kunnes ymmärsi pistä jala maaha!! Mää oli lähel viäl ranta, et jala ylläsivä hyvi pohja. Nii voimakas oli kuitenki virta, ette heti päässy kahlama ranta, mut tiäsi sillo et mul ei ol enä hätä. Seuravan päivän virta vei muu toise suunta, mut see oli rauhalline tahti. Syksyne meri o kovi arvaamato.

Tää o se suuremp kala mikä pääs karku.... No ei vainaska, see ol Äijö joka riisu talviturkkis pualvoltil kerie 15 astese mere. Paremp myähä ko ei milloka..

Valtava ihana ol viikoloppu, kyl muutama päivä olis ollu kauemminki. Mul ainaki sialu lepää merta kattelles. Kiitos Helenal pualisoines ja Mittamiähel.