Mää törmäsi simmose tänäpä kaupa pihal. Tai en oikestas törmänny, ko istusi autos ja se käveli kauppa mun auto erest. Sii tuuliklasi kohta see hirasti ja katto kauppalappu ja jatko huamaamat matkaatas. Mun syrän muljahti. Mää kyl hunterasi, et see huamas mun, et sopivast siin hirasti, mut ei ollu huamavinas. Nimittäs mää tein sil simmottis aikonas, aik use. Oli niiko en olis nähnykkä ja syrän kuitenki takos ko pajavasara. Mää luule, et see o ainoo miäs, sialukumppani, Äijö lisäks jota mää ole oikiast rakastanu. Ole mä välittäny monestaki, josta enemmä ja josta vähämmä, mut täst miähest mää voisi sano, et mää rakasta sitä. Huamaatteko, ei ol imperfekti muato. Mää nimittäs usko, et tosi rakkaus ei koska kuale. Joku koiraleuka vois lisätä perä, et kohre va muuttu.

Maailma menivä mite menivä ja meist ei sit koska pari tullu, vaik tää miäs olis kovi lastaki mun kans halunu. Tämmöttös jälkikäte näke vanhempan ja viisampan syit ja seurauksi, miks nii ei va sit käyny ja hyvä ni. Jaa mikä hyvä? No ensteks mää ain jänniti sitä miäst nii palj, etten mää saanu kunnol suut auk ja sitko mää sain siält hyppäs ain sammakoi. See o kauhhia ol ain kiriäl ko viäteriknuppi. Aino järkevä keskustelu minkä mää ole häne kanssas käyny, oli ko mee erotti. Mää hunterasi sillo, et pare et pysty toise anta mennä, ko mennäkses o. Kyl mää senki tiärä, et hää must paljo välitti, mut meiti maalimat oli va ni erilaise.

Nykyäs ko mää hänt ajattele, ni ole tyytyväine, et meiti kummaki o hyvi käyny. Tyä ja ihmissuhte ova kunnos, ei ehk ni ihanast ko me niit aikanas maalailti, mut semmottos, ettei toiseka vaihtasis.

Paitti sillo ko äkkiseltäs törmä kaupa pihas ja jää huntera, et mimmottos maalima olis, jos sillo joskus kaua sitte....