Mää tommottas aamutuima ole jo pessy koneellise pyykki, käyny kaupas äire kans, tiskannu ja laittanu aamupala Äijöl ja surffannu tääl lokistanis ja hunteranu, et onk mul mittä kirjotettava tän, ko irea ova jotenki iha jääryksis. Käväsi sit tual Moninaise lokil ja varasti hänelt irea, ko hää puhus unistas.

Mää nimittäs näi simmost unt, et oli järjestäny itsenäisyyspäivä kahvet meiti virmal ja kutsunu sinne sukulaisi ja ystävi. Varmana siit, et ei kukka kuitenka tul, e ostanu yhtä pulla, enkä kahve. Ja päivystinki ulkon vähä syrjäs, meiti mamma ja pappa vanhal takapihal, mist o suara näkyvyys virma ovel. Kello oli jo yli sovitu aja ja pääti mennä kulmakuppila kaljal, ko kaik oli mun hylänny, eikä ollu tullu. Mää jo siit lähri ja Äijö oli uskollisest mun viäres ja sanos, ettei se mittä haitta, viätetä kahrestas itsenäisyyspäivää, muil o va ni kiire omie juttujes kans, et ei nee ehtiny täl kerta. Sit mää näi Sesile musta ponnari tuleva keikkue Torikatuu pitki ja Irene kävelevä takan Oskarinkarult Anonyymi kans. Yhtäkki oli valtavast porukka ja mun vanha ystävä Lateki oli kahvee orottamas ja kysysi hänelt, et kui sää tääl ole. Oli hyvi ilone, et hääki oli löytäny tiäs virmal. Late sanos, et no sää huusi mun perä ja totta mää ny tule ko käsketä. Koko paikka oli täyn ilo ja nauru ja tohina ja lapse leikkivä ja mul iski iha kauhhia paniikki, et mul ei ol ko viis muffinssi pakkases ja talo kahve. Mun tyäkaveri Satu tuli siihe sanos, et oteta näit täytetyi leippäkäärylei mitä hee teki eilä ja oteta tost joulukuusest noi pipari mitä siin roikku (piäni kuusi oli täynnänsä muropikkuleippi, jokka roikkusi punases samettinauhas) ja joku pullapitkoki löyty sun viime viiko kokkauksist ja kahve o ja sulateta lapsil mustaherukkamehu pakkasest. Et kyl täst hyvät pilet saara pysty. Mää veri jääkaapist niit leippi ja nee kasvova pitkiks patongeigs, jokka ei ollu ni prima näkösi, mut tuaksuiva herkullisilt ja kaikil riitti reilust syämist ja meitil oli hirmu hauska ja mää oli onnelline suvustain ja ystävistäin ja siit lämmöst mikä meirä välil o. Heräsi hymy huulil.

Tää kaik tämmöne huali ja murhe johtu tiätenki pitkist perinteist. Hylkämise tunteest, mitä ole lapsuurest saak kokenu, tuntest ettei muu kuunnella. Tunteest et ei kukka muust välitä ja yksinäs saan tän elämä kulke loppu saak. Äijö ja Late muistutti muu siit, et helpostas tyännän pois nee ihmise, jokka mun rinnallain ja selkän takan seiso, nii tyynes ko myrskys. Ilo ja riamu siit et suvu kans olla monist erimiälisyyksist riippumat kuitenki yhtenäine joukko ja osata nautti elämäst. Ruua riittävyys siit, et vaik o ollu vaikia, elämä o kantanu ja jakanu anteliaast lahjojas monel taval, vaikkei mammona muados olekka. Ja see miks tämmöne uni o tiätenki siit et ole järjestäny niit meiti Suvu Perinteisi Jouluolusi ja tänä vuan päärytti vuakrama tila ja ottama pitopalvelult ruaka. Sillo huali o tiätenki mul, et syäji tule riittäväst, et pitopalvelul kannatta lähte palvelema meitti ja josta tule ni pal ihmisi, et tilavuakra kateta. Mää ole tämmöne, ain mää hualehri vaik lopultas kaik päätty hyvi ja viätetä taas iha ykköshyvä pile.