Tänään se teki tiltin. Kuusi vuotta palvellut läppäri. Ei jaksanut enää avata ruutuaan ja konehuoneesta kuului vain pieni pihahdus. Se oli kuin vanha ystävä olisi kuollut.

Mulle on epäteknisenä ihmisenä aina kauhistus, kun jokin vehje hajoaa ja joudun ostamaan uuden. Rahaa käytän mielelleni, ei siinä mitään, sikäli mikäli sitä sattuu olemaan. Mutta inhoan teknisiin kauppoihin menemistä ja olen aivan surkea tekemään minkään valtakunnan vertailua näistä koneista ja vehkeistä ja jokainen kauppiashan kehuu omaansa parhaaksi. Olenkin ottanut taktiikan yrittää valita nuori ja mielellään miespuolinen myyjä, jos joudun kännykkä/tietokone ym. sellaisille ostoksille. He yleensä tietävät ja ovat tehneet vertailuja eri mahdollisuuksien välillä, eivätkä ole vielä niin sitoutuneet omaan kaupparyhmäänsä etteivät voisi suositella toistakin.

Onneksi sain puhuttua mukaani ystäväni, joka työskentelee Virmassa atk-asiantuntijana. Sanoin hintaluokan missä haluan läppärin liikkuvan, enkä antanut muita suosituksia/vaateita.  Yhtä konetta ehdotin lähinnä kauniin ulkomuodon takia, mutta en saanut ostaa sitä. Se jonka sain ostaa, oli ruma ja kömpelön näköinen, mutta itse asiassa nyt testaillessa, nopea ja helppokäyttöinen ja tämä iso näyttö on kyllänsä miellyttävä. Mutta hetki näihin näppäimien ihmeisiin tutustuessa kyllä menee. Mistään kolmiydinprosessoreista en ollut kuullutkaan, mutta kaipa se hyvä on, kun tämäkin menee ihan hervottomalla vauhdilla blokista toiseen ja lataa tiedostoja ennen kuin kissi ehdin sanoa.

Kaikkein parasta oli, että sain istua persiilläni ja surffailla toisella koneella netissä kun työystäväni asensi ja latasi kaikki mahdolliset tarvittavat ohjelmat koneeseen. Nyt taas voin olla melkein atk-guru tökkäämällä vain mokkulan läppärin persiisiin. On se vaan helppoa olla hyvä!