Mää sano et mul oli äskö mont lupaust miäles, mut nyy mä e muist just yhtä. Täyty huntera. Mul meni nimittäs hunteraukse sekasi, ko nauretti Sir Eino kans tos, jotta mitätönt, mut meitil kauhhia hauska juttu.

Siit tuli miäle, et viime vuan lupasi pitä paremppa yhteyt mun kummilapsi ja see o toteutunu melkke. Muu suretta ko mul o se yks tyttörinsessa siäl Hämees ja häne mää e o pystyny luama semmost suhret ko Sir Eino ja Mr. Dragoni. Iha va ton välimatka takia. No mitä tule kummilapsi, ni lupan otta heiti ni kaua huamio ko he itte sitä haluava ja kosk aika use meiti retki ja reissuihi kuulu toi syämine, ni Dragoni kans testata pari uut lehtipihvipaikka ja arvioida ne Dragoni lehtipihvilistal. Ja ko äskö tein Einol lohikiusaust, ni lupan, etten ikän enä te ainoastas yhrest kermapurkist loora, tuli kuiva. Kyl me sitä syäti, mut Eino o ansainnu paremppa.

Kermast, lupan ens vuan käyttä kerma ja voit, enkä käyt muit kevyttuattei ko kokislaittia, ko mää tykkään siit. Mää muuto haisto äkki, et tääl Pynteril o kätkös jossa suklaat ja tuat sohva alt se löytys paradise rasia, mää oti kaks ja laito se takasi sinne jemma . Lupan myäs alotta taas hiilarittoma tai hyvi vähä semmose. Tää joulukuu lipsus vaik mist päi. Täsä assias tavata tual Olka puntaris.

Lupan myäs alotta uure kiäle opiskelu, nimittäs viittomakiäle. Ainoo viittomakiäle opus minkä mää löysi kirjastost oli laste satukirja ja se kirvotti pikkase nauru... Oli opetellu viittoma, et "minä harjoittelen" ja en ymmärtänyt eri liikkeiden vivahteita ja taisin viittoa jotain todella ihmeellistä....vastapuolen ilme oli ainakin suht tyrmistyny. Mut nyy ossa sano jo oma nime.

Lupan tänäki vuan seist Pynteri rinnal ja ni kaua ko hää mun tuke tartte. Yksihualtaja elo ei ol nist ruususimmast pääst. Tue Äire häne raittiuressas ja siin mitä hää apu tartte. Äijöl mää luppa mäkättä ni ko enneki. Muuteki luppa olla iha semmone ko mää ole nahkoines, karvoines, huanoin ja hyvein pualineni. See o nimittäs semmottos, et sitä mikä perustaltas o, o vaikia muutta. Ole mää joskus yrittäny, mut mää kuulu siihe sortti ihmisi, et mun täyty puske vaikeimma kaut, anta elämä lyärä polvilles, enne ko mää jukuri mitä opi. Mukku mää opi, ni mää e unohra.

Muut mää e sit luppaka, et oikiastas tosa ny ei ollu ko yks uus assia, mikä ny ei olis ittestäs selvyyksi  mun elämäs. Nimittäs toi viittomakiäle opettelu, ja, syvä huakasu, siit tule samalaine souvi ko Jukola poijiil Impivaaras lukkari opis.

Näil sanoil mää toivota kaikil semost uut vuat, et pitäkä ittenne naisin ja miähi, menkkä toissi vasta, mut älkkä tehkö kuitenka vasto ittiänne. Rakastaka ensmätteks ittiänne, ni site voitte parhaite rakasta rakkaitanne.