Mää oli viirentoist ko pääsi kesätöihi vanhainkori sairasosastol. Veikka et nykyäs ei pääsis vaativa ja raskase tyähö ni nuaren, mut mun nuaruures asiat oli pikkase toisi.

Mää muista semmose Lempi-mummo, joka oli pikkase paheellise maines, ko oli nuarempan ollu kova näyttelemä teattereis. Hää istus ruika-tualis ja ko elämä kävi tylsäks, ni hää huakaili teatraalisest, veti käre ottal ja sanos, "nyy mää pyärry ja kaaru." Ja sit hää lysäht kasa siin tualissas, mut eihää pitemmäl tiätenkä päässy ko tuali pöyt oli eres. Vahinko et hää oli dementti, hänelt olis voinu mont hyvä tarina kuulla. Ko hää oli ilosel pääl, hää rallattel semmost potpuri ko "Hoh hoh hoijakkaa, ei oo poikaa nairakkaa, eikä ukkoomiästäkään.." Mää e muista mite se siit sit jatkus. Mut see oli semmone rivohko laulu kuitenkis, paitti et nykyäs kuulee viisvuatiaide suust rivompa teksti.

Sit oli Rusina-mummo, joka oli ni ryppyne, et ei siit ihmine voi ryppysemmäks pääst. Hää oli pääst varpaisi piänt ryppy ja uurret täyn. Muut e muista, ko häne käre oliva pehmose ja mää piri hänt maalima kauniimpan ihmisen. Ja et hää imeskeli rusinoit.