Mul o tyäviikoloppu eres ja siks oliki varsi mukava viättää laatuaikka Äijön kans. Mää pääsi töist keskiviikkon jo pual kahrelt, niin siin jäi mukavast aikka. Äijö oliki käyny jo kaupas ja ihmettel kovi, et miks hää oli ostanu valmei jauhelihapihvei, joit ei sa nykyäs enä jauhelihapihveiks kutsu, kosk niitte suurimma valmistusaine ova vesi ja broilerinahka. Mää ole kiärtäny moise pihvi kauka mone vuare, mut Äijö niit o natustellu. Hää sano, et kai hää sit va tottumukse nimis kävi niit hakemas, vaikkei tarkotus ollukka. Hää ko ny viättä yksinäist viikoloppu, ni täyty olla äijäruoka- makkara ja jauhelihapihvei ja lihapiirakka. Ja kyl piaru haisse ni kauhialt ettei mittä raja.

Mee kannetti vanha pihakeinu varastost ulos ja tulti siihe tulokse, et kyl siit kalu sa. Äijö ruuvas ja kiristi kaik mutteri ja kruuvi ja mää maalasi sen puuöljyl. Äijö rupes nii kovi hikoilutta see mun tyänteko, et hää heitti paira pois ja käsk muu tulla juama vähä olut. Mut emmää nyy, tyä tehrä ensi ja sit vast huvi. Kummää pesi käre siit öljyst ja vaihro kesäkukkameko (juu mul on semmone...mutten käyt julkisest..) ja oti sen jääkylmä olue ja mentti aurinko istuma, ni elämä tuntu aik mukavalt. Mee jourutti vaihtama kolme kertta paikka, mut mitäs siit ko plantaasi riittä.. Lähretti viäl sit pyäräilemä kylil kattoma onk paikalline auk, mut ei see ollu. Paikallise viäre o semmone nuarpari pistäny jonkusorti majoitus-hiaronta-kahvila yritykse pysty ja sinne mee mentti sit. Soitetti semmosel pualtutul, jost voi tulla ystäväki, jahk ehritä tapama. Tää miäs lupas tuara meil perjanta tai lauvanta maajyrsint lainaks ni saatas käännetty toi pottumaa. Katota ny, mukava see olis. Helena o suunnitellu siihe jo mansikka maanki, et kyl täst omavaraistalous viäl koitta.

Mee herätti torstain varha, mut see o mukava toikkaroira silmät ummes pisi talo ja heräillä ja tehrä aamutoimi, ko tiättä, et saa mennä takas sänkky koht. Mee viätettiinki sängys aikka pualepäivä, jollo meiti Pynteri soitti, et velipoik o koht tulos, et misä mää ole? Mää oli ni autuaallisest unohtanu koko velipoija tulemise, mut pääsi kuitenki tapaama hänt. Hää oli tuannu skannattui lapsuure valokuvei 70- ja 80-luvult ja mee nauretti kippuras niit. Voi niitä aikoi. Jos joku ei muist ni meiänhä elämä o ko kauniist ja rohkeist ja velipoik o muu nuaremp isä hairahrus, mut oikke mukava hairahrus. Mee olla tavattu ja tunnettu toisemme vast muutama vuare. Ja siks oli mukava katella häne nuaruure kuvei. Toisaalt se oli vähä surullistaki, mut iloo siit, et olla tavattu ja pikkuhilja tutustuttu.

Äijö kans syätti illasuus kebabit ja mentti kala, ottama viimese aurinkosäteet vasta. Äijö sai yhre ahvena ja kolme särkke. Ei ruvettu tirrikeitto tekemä, va heitetti kala takasi mere. Nii tai Äijö heit, mää e elävä kala koske. Mää luvi va sisustuslehte. Mut kyl niimppal mukava helatorstai oli.