Mää ole pitemmä aika hunteranu semmost assia, et onk kauhia hyvä, et mul o tual naamakirjas alaikäsi ystävi kaverein. Eilä mää sit tein sen päätökse, et poisti kaikki alle 18 vuatiaat, mun facebook kaveruudestani. Heit oli mun lähemmäs 150 päisest kaveriporukast 8 kappalet.

150 ihmise kuuluu kaverei ja ystävii monest sosiaaliluakast, monist eri elämävaiheist ja jokase kans o omat muistos ja myäski huumori ja tapa käsitellä asioi. Ja lapse ei välttämät ain ymmärrä misä näis asiois mennä. Esimerkiks viime aikoin mun saitillani o keskusteltu tekopeeniksest (ystäväni o entine pornokaupa täti), pilve polttamisest (tuttavani o entine ja nykyne taivaranna maalari), huudeltu toist SAATANA KOMMUNISTIKS (ystäväni o nuarest saak saanu kommunistise kasvatukse ja mää taas porvarillise). Kun tietää, niin jutuis o paljo huumorii ja yhteist elämää takan, mut haluaksmää torellaki, et mun 11v kummitytö Prinsessaine luke tämmösi asioi must?

Onks see sit oike, et mää mene kiusottelema mun nuarte rakkaitteni saiteil, jostaki heiä ihastuksist tai vihastuksist. Kun en mää näe heit, eikä hee näe, eiväkkä kuule mun äänt, ni viattomast naljailust voiki tulla iha oikeet kiusaamist. Entä mitä tän kiusottelu kohte kaveri sanova, ku tämmöne "vanha maatuska" höpöttelee tiäs mitä nuarte joukos.

Mun miälest o hiano rikkaus, et mul o eri-ikäsi kaverei ja varsinki niit nuari, kun mul ei ittel ol lapsi. Nää nuare ihmise ova mul kauhia tärkei. Mut o va myännettävä semmone tosiasia, et nuaril o nuarte jutu ja vanhoil oma ajahampa kovertama juttus. Siin ku nuari iloittee, et lähtee mopoajelul tai ratsastama tai saa uude hello kitty-tavara, ni vanha valitta vaivojas ja ilone ko joku vasta, et voi, koit ny kestä va tämäki päivä. Maalima ja maalimakuva o ni kovi erilaisi.

Kun mää sano, et nää nuare ihmise ova mul tärkiöi, ni mä tarkota sitä. Suuri osa o mul suku ja muut ova sit mun kummilapsei. Hee ova semmosi ihmisi, jota mää siuna joka päivä ja toivo heiä elämääs kaikke hyvä. Mul tuli parku, ko mää poisti heit mun kaverilistast. En olis ikän uskonu. Must tuntus et mää hylkä heiti tyysti. Höpöti itteksein, et tää o va sosiaalist mediaa, eikä tää oo tosielämää. Enhän mää heit poistanu mun syrämmest, enkä ystävyyrestäni. Kyl maalima o omituiseks menny.

No myrskyhä siit sit nousi ja toimellain pahoti mone miäle. Jos mää olisi arvannu kui pal tule lunt tupa, ni olisi ehk tehny toiselaise ratkasu ja vaik rajanu tiatoje jako näitte ihmiste kohral. Nimittä onha se ni, et mää voin rajata sen mitä mää itte kirjota feispuukis, mut en mää voi rajata sitä mitä mun aikuse ystävä kirjottava. Ja lisäks onks se oike, et mun tartte harkita ja miätti tarkka mitä mä voin möläyttä, noin niiko omal sivullani. Siis virtaalises maalimas o ain tarkka ajateltava mitä mihinki pistä, vain semmose voi pistä, minkä kestä, jos see tule takas kylilt päin pläsi.

Semmosi mää tänä hunterasi vähä alakulosen, mut nyt se o va ni, et homma o tehty ja se o va yks puhe niiko sökössäki.