Ihan tässä ite keksin tämmöse marssilaulu, ko heitteli noit mantsikoi tonne upouuteen mehustime. Kosk mää ole ny keskikäsemp ko keskikäse itte, ni mun tartti osta tommene mehumaija. Paitti, et hetke hunteerattuani en sit ostanukka maija, enkä liisa va saana. Opa Mehu-Liisa maksoi 119€ ja Hackmanni Mehu-Maija 129,90€. Mää oli jotenki hunteranu, et Mehu-Maija maksa 79,90€. Mää en tiärä mistä tälläne ajatus oli hiipiny mun miäle, mut tiukast piri täst vaihtoehrost kines. Laskeskeli, et jos teen Sir Einol mehua pakkase viirest kilost mansikka, litrahinta alka olla kohrallas. Toki, Sir Eino o se arvone, emmää sitä, mut sil hintta mää voisi pual vuat ainaski osta Sir Einol joka päivä tuarepuristettu mehu. Hissu kissu siis hiivi taloustavaraosastolt takasi kuuma auto ja suuntasi koht salolaist halpakrääsämarketti.

Halpakrääsämarketis makso Mehu-Saana nimine mehusti 29€ ja se ol teräksine. Nyt toivo sopi va, et Sir Eino huali tän halvemma Saana mehu. Olemmää kuulu isoje poikie jutteleva semmostaki, et kannatta otta halvi ja rumi tyttö, ko se anta kaikkes, et katota ny pitääks tää vanha venäläine viidakoviisaus paikkas. Tää meiti Saana ny kuitenki oli iha priima näköne ja pesu jälke pölyist puhras.

Mansikka ja sokeri heiti summamutikas, kuitenkis ni, et mantsikoi oli enemmä ko sokeri. Nyy tyttö keittä ja kiahutta iha näppärä näkösest täsä. Täyty mennä kattoma onk Äijö juanu tarppeks Leijona, et saara mehu pullo ja. Vai pitääks siitäki haukku sitä.