No tää ei ny niinkään ole virsi, mutta henkellistä musiikkia kuitenkin.

Mul o nimittäs menos Sir Eino viikoloppu, mikä mul o ollu melke kolme vuare aja joka kuukaus. Sir Eino äiti o yksinhualtaja ja vaik onki Leijonaemo ja jaksaa enemmä ku kaks äiti yhteensä, tarvittee hääki pikkuse humputust, nuar ihmine. Niinpä mee pakatti äiti, Pynteri, Turu juna ja leimatti sen persuksi lippu DBTL:lään ja ruvetti viättämä laatuaika kahrestas.

Yleensä mee kuunnella paljo musiikki, tanssata. Sit mee käyrä lenkil ulkon ja toril kahve. Mamma autta meitti ja teke Sir Eino herkkuruaki, joit o muumuas kermast kalasoppa ja kana-kookossoppa. Eino o melko kaikkiruakane musiiki suhte, Ipanapat kuunnelti puhki, sitte oli Irene Anonyymi suasittelema Chopin kausi. See oli ko Sir Eino ei suastunu nukkuma millä, Chopin tehos! Josta kumma syystä Sir Eino tykkää virsist. Virsiherätys tuli ko Isomamma eli Äiree oli jättäny Samuli Edelmanni virsilevy tänne. Älkkä ny, kyl Sir Eino o uppopaistettu ja leivitetty myäs mm. Zen Cafeen, Apulannan, Nirvanan, Foo Fightersin jne. musiikilla, et ei mittä hätä.

Virre saiva mun hunterama tänä omaa suhtautumistan Jumala. Kristillisyys mul ittel o pitkälti lapsuure kaut tullu aiva normaali asia. Se o vähä ni, et ko syärä, ni o myäs suuremp armo täsä maalimas. Kosk e ol parempaka vaihtoehto viäl tavannu, ni täsä olla pysytty.

Meirä mamma meit siihe tavallas kasvatti. Häne kasvatukses oli melko selkiää. Muute sai olla ko pellos, mut puhtan piti ittes pitä, heikoimpi pualusta ja suvaita erilaisuut ja kunnioitta elämä ja sen Luaja. Lapsuure turvast tuli tavallas myäs mun johtotähti, tyäelämäs ja muus. Ja härregyyd mite mää ole rajojani kolistellu, tehny synti toisi ja itteetäin vasta ni, et jos mul suajelusenkeli o (mää usko et o), ni kyl seeki o kovil joutunu. Mut mitä ole tehny, vastuuni ole kantanu ja anteeks saanu ja antanu. Ei siin mun syntilistas meinas kovi mont käsky jää rikkomat, jos viires jätetä sikse.

Mää oli aikanas Sir Eino synnytykses mukan. See oli mul kovi tärkiä, kosk sillo luuli etten koska pääse mukan millä tavoin synnytykseen. Eino isä ei ollu kypsä isäks. Muutenki mää oli sitoutunu tähä lapse. Oli luvannu lähte sylikummiks ja luvannu pitä hualta ja tarvittaes adoptoida lapse, jos Pynteril jotta tapahtu. Kun Sir putkahti 36 tunni raska rupeama maalima, rakkauteni tuat piänt hiljast olento kasvo siihe mitta, et tiäsi et tekisi tuan piäne ihmise mitä vain täsä maalimas.

Sillo ei ollu aika, Sir viäti teho-osastol ja mee ei tieretty jääkö hän henkiin. Hoitohenkilökunta oli hyvi torjuva, eikä antanu juur toivoa. Hunterasi sillo, et kui paljo tarvittas kasvatust jo ammattikouluis, mite suhtautu vakavi vaikeisi tilanteisi.  Myähemmi mää ole ymmärtäny, ettei sitä voi oppi koulus, sen joko oppi elämäs tai sit ei opi. Jotku ei opi ikän.

Sir Eino syrän oli vahva ja hää jäi henki. Hänest tuli meirän iso rakkaus, hassu poika.

Tänään mä oon taas niin onnellinen, että mul o etuoikeus ja onni olla Sir Eino aikune ihmine, osana häne elämäätäs.

Sir Eino o vaikeast kehitysvammane. Moni vois hunteerata, et mitä toi ny siihe Jumalaas usko, ko tommottas kävi. Mää usko, et Eino o siunaus ja Jumala rakasta Eino ni paljo, et anto häne Pynteril ja meil, kosk parempa äiti hää ei olis mistä voinu saara, eikä mee parempa poika. Sir Eino tuatta niimpal rakkaut.

Tänä ole ollu hyvi pahoivoiva ja itkune. Sir Eino o antanu mul paljo lohtu ja antanu mun parku, naura kun me olla hömpötetty ja hoilattu yhres niit virsi. Kumpaki raakkunu omal äänelläs.

Tänä o ollu hyvä Luojan antama päivä.