Mää ole nyy vauhris ton lukemise kans ja see tiätyst näky siin, etten ehri just lokistanis luuhama. Mä ole Rosel luvannu tehrä kiarrokse pohjoismaisi rikoskirjailijoihi, joist nosta pari ylitte muire. Mää tykkä Harry Holest Jo Nesbon luamast norjalaisest polliisikomisaariost ja mää tykkään valtavast Roslund&Hellströmi Ewert Grenssist, mut ei jää muute yhtä jälke Marko Leinon henkilögalleria. Tai Marko Kilven Olli Repo.

Mää ko ole näit rikoksi lukenu ni, et korvist purssu, ni pääti otta paljo nyy julkisuures olle Elina Tiilika esikoisromani Punainen Mekko (punane klänninki). Emmää oike tiänny mitä orotta ko lukke pimpslooransa myymisest. Mun ajatus prostituutio o hyvi liberaaline, jos joku sitä omast halustas halu tehrä, mut emmää sitä kenellekkä suasittele, sewwert o tullu nähty jo tyän pualest mite see ihmist syä. Olla tavara, ostettavis. Mun täyty sano, et Tiilika kirjas muhu ei kolahtanu mikkä. Hunterasi et oleks mää näi kyynine, et kaik o luvettu ja nähty, tosielämäs. Kirja oli mun miälest huanost kirjotettu, se oli lattea, provosoimato, mikä varmastas oli kirja tarkotuski. Mää tuli lopultas siihe tulokse, et mää orota mun kirjalt jotta muut, ko epikriisii nuare ihmise elämäst. Kosk ei tää muu ainaka tyäst irrottanu. Mää ole vissi liia sossutäti, rupesi hunterama, et jos tää olisi harjotusgeissi, ni mitä yhteiskunnallisi palvelui mää rupesi tytöl tarjoma. Ja see ei vissi ol kirja tarkotus?

No lukeko ken tykkä, hyvä kuvaus see oli siit, mite autio o välil nuarte ihmiste sialus näin päivin. Mut ei siit sit mittä muut lohjennu. Nyy mää alota Marko Leinon Syytön kirjan, joka otti mun jo ensmäisilt sivuilt imusa.