Mää alotanki taas uure kategoria, vaik kai tää menis sama kategoria vaik "elämyksi" kans tai "hyvällä tuulella" kans, mut pistetä kuitenki omas, kosk hee ova ansainne sen.

Mää nimittäs kerro teil ihmisist jokka ova vaikuttane muhu ja jättäne oma vahva muistos ja tunnelmas minuuteni. Kaikki tällä kategorialla kerrotut tarinat ovat tapahtuneet jossain menneisyydessä, jossain paikassa. Ihmiset joista kerron eivät loukkaantuisi, että muistelen heitä. He ovat jo taivaan kodissa ja elämässä paljon parempaa elämää, kuin elämä maan päällä heille antoi.

Tää muisto nous mul miele, ko mee olti kahvetunnil töisä ja Rva Pomo käveli mun ohi. Rva Pomol o semmone tapa, et hää tyäntä semmose pikkase valkose nenäliina hihasas ja tälleen oli taas tapahtunu. Rva viuhto mun ohi ja paperinenäliina lennähti lattial, eikä Rva Pomo huamannu et liina tipahti. Mä purskahdin nauruun, ko muisto joka tulvahti mun miäle oli ni väkevä. Kaik käänty kattoma muu ja mä vaan sanosi, et Pomolt lennähti tollero. Rva Pomo sitä poimimaan, eikä ketään muuta naurattanut tietenkäs.

Meni sit Rva Pomo huanese ja sanosi et siin o semmone tarina siin tolleros, joka liittyy mun entise omapotilaase.

Hää puhus pikkase lespate ja f-kirjain vilahti helpostas sanoihi. Kooltas hää oli piän ja paksu, mut yllättävä ketterä. Hää tuli osastol ja häne oli määrätty mul omapotilaaks. Hänel oli valtava hyvä huumoritaju, tosi sairaus yritti sitäki suitsia. Hää oli ensimmäisi ja ainuoi miälisairai, joka omas selkeesti eri persooni, ni et puheääni ja naamailme muuttuiva persoonie muka. Mää sain vuasie varrel tutustu neljä eri persoona, joist yks oli rakastunukki muhu. Kuitenki häne vahvi persoonas, tiukka aikuine naine, tuli esil ain ko tilanne oli erityise jännittävä ja hää oli kovi varautunu. Semmone vähä ko Pekka ja Pätkä-filmie Justiina. Mee olti viety tavara huanese ja menti kattoma vessat ja hää sanos, et o pissahätä. Hänel oli semmose vähä liia iso verkkari pääl ja housupuntust tai vyätärölt lennähti valkone paperimytty lattial. Mää avuliast nosti sen ja sanosi, et sult tippus nenäliina. Hää kattos muu häijyst ja sieppas myty ja kivahti:" Älä sfaatana vie mun pfillutolleroi." Ja toden totta, hää raotti verkkareitte vyätärö ja nopeast asensi tolleron paikalleen suajaamaan pyhint. Hiuka katteli sormiain siin suun loksahtaes auki ja lährin pesee käsii.

Sittemmin kun tolleroitten saamine tehti vaikeammaks, kun tolleroil oli ikävä tapa tukkia myös vessanpöntöt, tehtiin illal parit rituaalit suajaama pyhintä ja sovittiin myös, että boakäärme vahtii ovel ja kuristaa kaik tunkeilijat. Samoin boa asennettiin myös vartioima häne aarteita ko lähretti harrasteryhmi. See boa suajeli ni hyvi, et munki ajokortti löytys pari viiko pääst boan kätköst kova ettimise jälke. Ei siin mittä paha, "pikkupoika" oli va halunnu otta sen ko siin oli mun kuva. "Vanhemp herrasmiäs" halus ain suurella mua kärel ja hiaro mun niskoi, mut hyvi vähä va. Ja sit piti hiero takas, tosi ain välil täytys vaihta, et opetetti mite hiarotti oike.

Viimetteks mee nähti sairaala osastol ja hää tiäs et hää kualee. Hää sanos mul, et älä tul enä kattoma. Tääl osastol juakse orava pitki seinä ja hää ei halua, et orava tippu mun päähä. Sit hää käänty pois ja sulki mun ulos.

Terveisiä sinne taivaaseen, Pappa Jumalan luo.