No ei kuitenkas uure vuare lupauste suhte, paitti sen viittomakiäle kans... Mää ole ain ollu huano oppima kiäli ja tää näytti jotensaki ni vaikialt, et kyl mun tartte päästä jonneki kurssil, emmää itte tajuu, mikä o dominoiva käsi ja mikä mikäki vitkutus ja kitkutus käsie kans. See o kuulkka kauhhia vaikia, ei auttanu see laste kirjaka. Nyy muute tule viire piste kirjasuasitus ja mainos täsä välis.... Jos tee ole lukenu jo MARKO LEINON ANSAN, niin siirtykää ihmeessä Roslund & Hällström kirjojen pariin!! Aloittakaa PETO-kirjasta, see o niiko ensmäne. Ja tää oli dekkarie ystävil, mun miälest o paremp murhata miäles, ko oikiast...jotenki inhimillisempä.

Nii, mää lupasi, et mää pohri tota lihavuut, mut voik sitä sit ni kauhiast pohti. Mää tiärä iha kaik nöyryytykse keino, mitä kanssaihmise voiva lihaval ihmisel tehrä ja sano. Mää tiärä, et lihavuus voi johta syrjintä ja henkise väkivalta tyäs, parisuhtes, ihmissuhteis, ruakalajonos, voi voi vaik misä.  Ja mitä mää täst kaikest ole oppinu?? Olenk mää laihtunu? Olenk mää jääny ilma miäst ja pyhä penist, niiko mun isä väitti? Olek mää jääny ilma hyvä koulutust ja tyät? Olekmää jääny ilma hyvi ystävi? Mitä mul ny sit o oike tapahtunu ko mää ole ni lihava, et silmi särke katto? Mul itel ja niil jokka kattova? Pyärtyväks nee, saavakko ne jota kiksei ko nee kuiskuttele ja nauraa muu? Jokku osotta sormellaki.

Nöösilikkan mää oli koulu painavi tyttö ja kaike lisäks viäl äpäräki, ko vanhemma ei ollu naimisis. Kauhhia omituist o, et vasto kaikki orotuksi mää ole pärjänny elämässäni oike hyvi. Välil mää ole kyntäny oikke syväl, mut noussu kuitenki. Mää tiärä, et mää ole kaikest lihavuurestain hualimat verrattun mun luakkatovereihi ja pilkkaji nähre, henkisest hyväs tasapainos, mul o torellisi ystävi ja mul o miälekäs tyä, misä mää menesty. Ihmissuhtei o varmast kaikil, mut parisuhteissaki aikanas rämpineen, mää luule et mää ole ni sanotus vanhuurekestäväs parisuhtes ny. Totta helvetis mää ole maas välil, mää makka sänkys ja huura ja paru ja ole maalima huanoi ihmine. Mut ei se mun lihavuurestani johru, kyllä se johtuu iha va siit et elämäs kuulu olla laskui ja nousui, pitää olla down ja pitää olla up. Olisiks tää muuto elämä?

Mitä tule niihi kikertäji ja pilkkavi ihmisi. Ni mää e ol koska tavannu ihmisi, jokka olis itestäs ni epävarmoi, ko tämmöse, jokka purkava ahristustas siihe, et näkevä jonku, joka o paksumpi/rumempi/tyhmempi/homompi/jne. ku hee. HALOO!! Mitä helvetti siit kannatta välittä mitä muut ajatteleva. Ajatelkas ny, et tee halusitte mennä uima, muttette kehta ko tee ole ni paksui ja selluliittisi ja rumei. No kui mont ihmist o kuallu pelkäst järkytyksest, ko näke roikkuva tissipää tai selluliiti? Häh? Joha täsä sit sais elvytellä ihmisi jatkuvast, kauppamatkaki lähikauppa kesti pari tunti, ko piti elvyttä neljä ihmist tosa matkal... Jos ihmine päättä, ettei men uimahalli lämpimä vete, vaik haluis, kiältä itteltäs nautinno vere hivelevä, terapeuttise kosketukse. Ei ne sormel osotteleva sua kiällä, ei, ne voi vaik pyytää sua tulema uurestas, ko sää ole ni ruma ja lihava, ni muust tuntu ni hyvält, ko mää anorektises vartalossani en ol tommone ko sää. Ai, jestas ko rantakaislal o hyvä olla. Olekstee lihava miättiny koska sitä, et laihoil voi olla pal kauhiampi olla ittes kans ko teil. Mut ittelles sitä teke karhupalvelukse kiältämäl ittelles nautinto tuattava asia, no sitä voi sit surra syämäl sohval levy Fazeri sinist, eks va.

Mun miälest o assia semmottos, et o sit mikä o, kuha o oma ittes. Laihruttamine teke hyvä kropal ja terveyrel, mut ei se ketä miäleltäs autuaaks saa. Jollei sul tapahru korvie välis jota muutost sun ruumikuva suhte, o muuto iha turha laihrutta. Mitä ihmise kannatta elä SITKU-elämä. Kyl se o piru yksinäist jäärä pihal kuulostelema ko talos jo tanssita ja hunterata, et sitku mää ole viis kilo laihempi mäki mene tanssima. Sää voi käänty, mennä suajatia yli ja jäärä auto al, siin sit oli sun tanssi (paitti pyärätualitanssi tiätyst..). Olisko sit kuitenki kannattu mennä sin talo sisäl va?

Mee oltti Äijö kans perjanta paikallises ja yks miäs tuli onnetas kokeilema, jos olis saanu riitapukari Äijöst, uurest kyläläisest, tatuoirustaki. Miäs vääns ja kääns assioi ja mee pyyretti hänt vaihtama pöytä, hetkeks hää meniki. Mut palas, ko meiti muu seurue lähti ja pöytä jäi va yks kyläläine miäs ja hee tunsiva toises. Miäs tuli halailema tätä toist ja sanos, et mee olla avoliitos. Mää iha kiinnostukse vuaks kysysi, et misä tee asutte, asukstee täsä ruukil, vai kirkokyläs. Miäs va tuijotti äijö ja jankkas, et me olla homoi. Äijö sanos kohteliast, et tää naine täsä mun viäres o mun avovaimo ja yritti vaihta juttu kesä kultturitarjonta seurul. No ei siit mittä tullu, ko miäs halus olla va homo. Lähretti kävelemä kotti hiljasuure vallas, kunnes siin viirekymmene metri pääst kotiportist mää tokasi, et mää e sit tykkä tommosist ihmisist. Äijö sanos, et olis sit eres ollu homo tai homopari, mukku ei ol eres sit, o niiko va turha suupiäksijä. Olis sanonu suara, et mää halu paini, ni kyl mää sitä olisi voinu pikkase pyärittä siäl pihamaal...  ja